Petas on rauhallinen omakotitaloalue Länsi-Vantaalla Myllymäen kaupunginosassa Kehä III ja Hämeenlinnantien tuntumassa. Petaksen omakotitaloalue rakennettiin Lapinkylän Petas-talon takamaille 1950-luvulla.
Alueella yhdistyy sijainnin mukana idyllinen asuminen ja hyvät liikenneyhteydet. Lisäksi aluetta ympäröivä luonto ja hyvät ulkoilumaastot ovat Petaksen ehdottomia valtteja. Lähimmät palvelut löytyvät noin kilometrin päästä Vantaanpuistosta.
Alueella asuu noin 250 mukavaa petaslaista, talouksia on noin 90. Joskus 50-luvulla aluetta on kutsuttu Kakaramäeksi, koska Petaksessa asui paljon monilapsisia perheitä. Vantaanpuistolaiset kutsuvat kyläämme myös Peräkyläksi.
Petas on sopivasti piilossa kaikelta ja silti vain noin 17 kilometrin päässä Helsingin keskustasta.
Petaksen historiaa
Lapinkylä mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran 1500-luvun alussa. Vuoden 1540 maakirja kertoo, että Lapinkylän toinen talo oli nimeltään Petas eli Päckas. Nimi viittaa siihen, että tilan alkuperäisen omistajan nimi olisi ollut Pekka.
N. 500 – vuotta myöhemmin Petas on edelleen voimissaan. Alueella asuu noin pari sataa Vantaalaista, talouksia on noin 100. Mutta miten tähän on tultu?
Petas eli Päckaksen toinen omistaja oli vuodesta 1566 lähtien Anders Månsson. Tila julistettiin kuitenkin autioksi vuodesta 1571 köyhyyden vuoksi ja myöhemmin 1600-luvulla sen asutti sotaväen syyttäjä.
Vuoden 1710 maakirja kertoo että Lapinkylässä oli kolme tilaa: Nickus, Päckas ja Clemetz. Kruununtila Päckas oli 15 ¾ kyynärän kokoinen tila jossa asui yksi nokka. Heillä oli kaksi verolehmää. 1700-luvun puolivälissä alettiin suunnitella maan uudelleenjakoa. Tähän saakka maat oli jaettu sarkajaon mukaan. Mm. Lapinkylässä talonpojat vastustivat hanketta peläten menettävänsä raivaamansa maat. Oikeus kuitenkin määräsi toimituksen suoritettavaksi ja niin Lapinkylänkin isojakotoimitus saatiin valmiiksi 1770- luvun puolivälissä.
Isojaon jälkeen talojen maat sijaitsivat itälänsisuuntaisina kaistaleina. Petaksen talo, jonka koko nimi oli Petas eller Guss, oli piiskurin virkatalo, jonka valtio antoi sotilaalle asutettavaksi. Petaksella, jonka nimi joissakin yhteyksissä oli myös Ljuss, oli tiluksia 7/12 manttaalia. 1830-luvulla Petaksessa asui kapteeni Gustaf Ullner, mutta tila joutui Vantaan masuunin haltuun. 1800-luvun loppu puolella Petaksessa sijaitsivat ainoastaan kantatalot ja niitä ympäröivät piharakennukset ja pellot.
1900-luvun alussa kantatalojen rinnalle alkoi muodostua uusia pieniä tiloja, jotka olivat lähinnä asuintiloja. Ensimmäisten perheiden muuttaessa tielinjoilta oli vasta puut kaadettu, kannot ammuttu ja tienpohja tasattu raivaustraktorilla Korpitien pohjana oli kiinalaisten pakkotyöläisten 1910-luvulla tekemä tykkitie.
Petaksen ”nykyinen päärakennus” rakennettiin vuonna 1867 .Koivukujan varrelle rakennettiin 1880-luvulla aitta ja 1900-luvun alussa navetta. 1920-luvulta lähtien tilan vuokrasivat Isotuvat. Petaksen tilalta myytiin maitoa, viljaa, lihaa, munia, perunoita ja puutarhatuotteita Helsinkiin. Vuonna 1927 Petaksesta oli lohkottu viisi asuintilaa. 1930-luvun loppupuolella kunta suunnitteli Petaksen tilan ostamista mutta hanke kariutui. Maanlunastuksen yhteydessä silloinen vuokraaja Leo Isotupa joutuikin tyytymään pieneen osaan Petaksesta. Pääosan maista ja päärakennuksen saivat Porkkalasta evakkoina tulleet Lönnbergit.
Vuonna 1955 Petaksen maat lohkottiin rintamamiestonteiksi. Helmikuussa ksen maista muodostettiin Kantolan perintötalo, joka lohkottiin yli 30 tontiksi. Tontit sijoittuivat Petaksen talosta luoteeseen pitkänomaiselle kaistaleelle. Nämä tontit oli myyty jo edellisenä vuonna aiemmin tehdyn tonttijakosuunnitelman mukaisesti ja asukkaat ehtivätkin jo muuttaa alueelle 1950-luvun alkupuilla. Eräs Petaksesta lohkotusta tilasta, Nieminen, luovutettiin maanlunastuksen yhteydessä Kirvun pitäjästä tulleelle evakolle. Tämä raivasi tilalleen pellon ja teki ojat, mutta ei viljellytkään viiteen vuoteen. Maansaatuoikeuden mukaisesti viljelemätön tila siirtyikin Porkkalan evakolle. Kun Neuvostoliitto luovutti Porkkalan vuokra-alueen takaisin Suomelle vuonna 1956, ei Niemisen tilalle ollut enää käyttöä. Uudenmaan ruotsinkielinen maamiesseura palstoitti alueen, ja sieltä saikin sitten vuokrata tontteja, vuokra n. 40 markkaa vuodessa.
Talvella 1957-1958 Petaksen alueella asusteli kymmenkunta perhettä. Ensimmäisenä talvena oli vaikea saada purua ja niinpä asukkaiden kokoon kyhäämät pahviset tai vaneriset mökit saattoivat olla hyvinkin kylmiä. Ensimmäisen talven ajan posti jouduttiin hakemaan Vanhan Nurmijärventien risteyksestä saakka. Vuonna 1958 tilanne parani, kun posti kannettiin nykyisten Korpitien ja Lehtotien sekä Korpitien ja Turvetien risteyksiin. Sähköä Petakseen saatiin odotella pari vuotta. Kivistön lähellä sijaitsi radioasema ja sähkön pelättiin vaikeuttavan radiotoimintaa. Tieasioissa perustettiin asioita hoitamaan tiehoitokunta, joka saikin teitä parannettua ja päätti alueen teiden ensimmäisistä nimistä. Mm. Korpitie oli aiemmin Suotie. Kunta keksi uudet nimet,mitkä ovat tänä päivänäkin käytössä, myöhemmin.
1950-luvun lopulla valtiolla oli uusia suunnitelmia alueelle ja niinpä vuokralaiset aiottiin häätää pois. Asukkaiden aktiivisella toiminnalla asukkaat saivat jäädä alueelle, jos lunastivat tonttinsa. Vuonna 1959 sai tehdä kauppakirjat ja vuonna 1961 Niemisen tila virallisesti palstoitettiin 60 tontiksi. Tontit luovutettiin rintamamiehille ja suurperheille ja ne maksoivat 1,30 mk/m2.
Vuoden 1960 aikoihin jo noin 20 tonttia oli asutettuna. Lapsiperheitä muutti alueelle runsaasti ja aluetta alettiinkin kutsua kakarakyläksi. Kakarakylässä ei ollut ikinä varsinaisesti palveluja, ainoastaan epävirallinen kauppa, josta sai mm. viinaa pippuripurkeissa , toimi alueella. Joitakin yrityksiä, kuten mm. verhoomo, sorvaamo, lasitusliike ja asfalttiyritys, on toiminut Petaksessa.
Kakaramäki sai viralliseksi nimekseen myöhemmin Petas kantatalon mukaan.
Nyt, 2000-luvulla Petas ja sen ympäristö on saanut kokea suuria muutoksia. Viimeisimpänä isona hankkeena Marja-rata joka kulkee ihan Petaksen laitaa pitkin. Bussi kulkee, posti tuodaan jokaiselle omaan postilaatikkoon ja teiden varsilla on katuvalot. Mutta jotakin on säilynytkin; eläimet ja luonto. Uskon vakaasti että ken täällä ”korvessa asuu” on jollakin tapaa menettänyt sydämensä tälle alueelle. Lähellä nykypäivän palveluita mutta keskellä luonnon rauhaa. Täällä korostuu myös yhteisöllisyys. Siitä kertovat perinteiset joka vuotuiset kyläjuhlat ym. tapahtumat sekä asukasyhdistyksen aktiivinen toiminta Petaksen alueen ja asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi.
Lähdejulkaisu: Jussi Iltanen Vantaanpuisto Hylkeenpyytäjien kylästä vehreäksi lähiöksi